|
Carlsron
museo
sijaitsee
Suurjärven
rannalla
noin
viisi
kilometriä
Kristiinankaupungista
pohjoiseen.
Nykyisin
museona
toimivan
Carlsron
huvila
on
kokenut
monia
vaiheita
ennen
päätymistään
museoksi.
Suurjärven
rannat
olivat
eloisaa
huvila-aluetta
1800-luvun
lopussa.
Järven
rannoille
rakennettin
ylellisiä
huviloita,
joihin
kaupungin
hienosto
saattoi
vetäytyä
viettämään
huoletonta
kesäelämää.
Tämä
käy
ilmi
myös
huviloiden
nimistä.
Surutoin,
Ilolinna
ja
Kesäkultala
olivat
varsin
osuvia
nimiä
herrasväen
vapaa-ajan
asunnoille.
Vuonna
1896
rakennutti
myös
kristiinalainen
kauppaneuvos
ja
laivanvarustaja
Carl
Alfred
Carlström
oman
huvilansa
Suurjärven
rannalle.
Huvila
sai
nimen
Carlsro.
Kuitenkin
vuonna
1910
Carlstöm
menetti
huvilansa
vararikossa
ja
rakennus
irtaimistoineen
myytiin
huutokaupassa
seuraavana
vuonna.
Carlsro
toimi
eri
yrittäjien
nimissä
kesähotellina
vuosien
1922
ja
1945
välisenä
aikana.
Toiminta
muuttui
kuitenkin
kannattamattomaksi
ja
vuonna
1945
huvila
jäi
jälleen
tyhjilleen.
Vuonna
1960
huvilan
omistanut
Suomen
Matkailuyhdistys
päätti
myydä
rakennuksen
huutokaupassa
eniten
tarjoavalle.
Huvilan
huusi
itselleen
kristiinalainen
Åke
Weckström,
jolla
oli
mielessään
selvä
käyttötarkoitus
vanhalle
huvilalle.
Siitä
oli
määrä
tehdä
museo.
Museotoiminta
alkoi
Carlsrossa
1960-luvun
alussa.
Keräily
oli
Åke
Weckströmin
elämäntyö
ja
tämän
työn
hedelmistä
Carlsron
museo
sai
alkunsa.
Weckström
hoiti
museota
yhdessä
vaimonsa
Annin
kanssa
ja
kasvatti
museon
kokoelmia
uusilla
hankinnoilla.
Weckströmin
kuoltua
vuonna
1989,
siirtyi
museo
1970-luvulla
perustetun
Carlsron
museosäätiön
hoitoon.
Vuonna
2002
Kristiinankaupungin
museotoimi
otti
vetovastuun
museosta. |