|

Åke
Weckström
syntyi
Kristiinankaupungissa
3.
tammikuuta
vuonna
1909.
Weckströmien
koti
sijaitsi
kaupungin
keskustassa
Läntisellä
Pitkäkadulla.
Åke
Weckströmillä
oli
seitsemän
sisarusta.
Hänen
isänsä
Alfred
Weckström
(1870-1934)
työskenteli
tullitarkastajana
Skaftungissa,
joka
sijaitsee
noin
20
kilometriä
Kristiinasta
etelään.
Perheen
äiti
Anna
Weckström
(1872-1939)
oli
työskennellyt
piikana,
mutta
perustettuaan
perheen
hän
keskittyi
lasten
hoitoon.
Åke
Weckström
kävi
ruotsinkielisen
kansakoulun
Kristiinankaupungissa.
Koulun
jälkeen
hän
ryhtyi
ajuriksi,
josta
tuli
myös
hänen
elämäntyönsä.
Syyskuussa
1932
Weckström
meni
naimisiin
Anni
Stenlundin,
alesundilaisen
kalastajaperheen
tyttären
kanssa.
Åken
ja
Annin
perheeseen
syntyi
kolme
lasta:
Bengt-Ove,
Sven-Åke
ja
Birgitta.
Weckström
toimi
ajurina
kaikkiaan
50
vuotta.
Ennen
vesijohtoverkoston
rakentamista
Weckström
huolehti
veden
jakelusta
kaupunkilaisille.
”Vattumannen”
–
”Vesimies”,
oli
tuttu
näky
Kristiinankaupungin
kaduilla
hevosensa
ja
vesikärrynsä
kanssa.
Veden
lisäksi
Weckström
kuljetti
hevosineen
kaikkea
muutakin
tarvittavaa.
Hän
oli
aikansa
kuljetusliike
Kristiinankaupungissa.
Ajurin
töiden
ohella
keräilystä
muodostui
hänen
varsinainen
elämäntyönsä.
Kiinnostus
keräilyyn
syntyi
jo
varhain.
Åke
Weckströmin
äiti
oli
erittäin
kiinnostunut
vanhoista
esineistä
ja
hän
vieraili
usein
antiikkihuutokaupoissa.
Anna
Weckström
myös
usein
kertoi
pojalleen
menneistä
ajoista.
Åke
Weckströmin
äitiä
voidaankin
ehkä
pitää
poikansa
keräilyinnon
alkuunpanevana
voimana.
Toinen
innoittaja
oli
Weckströmin
kansakouluopettaja
Otto
Stenlund.
Opettaja
oli
itse
innokas
antiikkitavaroiden
keräilijä
ja
hänellä
oli
tapana
kutsua
koululuokka
kotiinsa
ja
esitellä
siellä
omia
kokoelmiaan.
Stenlund
valisti
oppilaitaan
vanhojen
tavaroiden
ja
niiden
säilyttämisen
arvosta.
|
Weckström
oli
vakioasiakas
antiikkihuutokaupoissa,
joissa
hän
kartutti
yhä
kasvavaa
kokoelmaansa.
Åke
Weckström
hallitsi
hyvin
Kristiinankaupungin
historian
ja
hän
oli
perehtynyt
antiikkitavaroihin.
Vuonna
1960
Weckströmin
kokoelma
sai
vihdoin
pysyvän
sijoituspaikan
hänen
ostettua
Carlsron
huvilan.
Museon
alkutaival
oli
kuitenkin
kaikkea
muuta
kuin
helppo.
Huvila
oli
ränstynyt
ja
huonossa
kunnossa
14
vuoden
tyhjillään
olon
jälkeen.
Korjattavaa
oli
runsaasti,
mutta
siitä
huolimatta
museo
avattiin
yleisölle
jo
seuraavana
vuonna.
Vuonna
1972
Carlsron
museolle
perustettiin
oma
säätiönsä,
jonka
tarkoituksena
oli
turvata
museotoiminnan
jatkuminen
myös
Åke
Weckströmin
jälkeen.
Weckström
toimi
säätiön
puheenjohtajana
koko
elämänsä
ajan.
Säätiö
vastasi
museotoiminnasta
aina
vuoteen
2002
saakka,
jolloin
omistusoikeus
ja
hoitovastuu
siirtyivät
Kristiinankaupungin
museotoimelle.
Åke
Weckström
keräsi
elämänsä
aikana
hyvin
huomattavan
kokoelman,
joka
käsitti
noin
11
000
esinettä
eri
aikakausilta
elämän
lähes
kaikilta
osa-alueilta.
Antiikkihuutokauppojen
lisäksi
Weckström
sai
joitain
esineitä
myös
kristiinalaisilta
yksityishenkilöiltä
lahjoituksina.
Weckström
loi
Carlsron
huvilasta
ainutkertaisen
museon,
jossa
kävijä
voi
tutustua
hyvin
monipuolisesti
Kristiinankaupungin
ja
Pohjanmaan
historiaan.
Carslron
huvila
sitä
ympäröivine
puutarhoineen
kertoo
myös
tarinaa
Suurjärven
alueen
loisteliaasta
huvilakulttuurista.

|