Esihistoria

Esihistoriaksi kutsutaan aikaa, jolta ei ole kirjoitettua tietoa. Kirjoitustaidon keksiminen tai omaksuminen erottaa historiallisen ajan sitä vanhemmasta esihistoriasta. Tämän vuoksi esihistoriallinen aika päättyy eri aikaan eri paikoissa: Läntisessä Suomessa esihistorian katsotaan yleensä päättyvän 1100-luvulla.

Esihistoriallinen aika jaetaan kolmeen pääkauteen: kivikauteen, pronssikauteen ja rautakauteen. Jako tehdään sen perusteella, mitä materiaalia pääasiassa on käytetty aseiden ja työkalujen terien valmistamiseen. Pääkaudet voidaan puolestaan jakaa pienempiin kausiin tai kulttuurivaiheisiin käytettyjen esineiden sekä niiden tyylien ja valmistustekniikoiden perusteella.

Koska esihistoriallisesta ajasta ei ole kirjallisia lähteitä, perustuu tieto tuosta ajasta pitkälti arkeologiseen tutkimukseen. Arkeologia tutkii ihmisen elämää ihmisen jälkeensä jättämien esineiden sekä maassa säilyneiden rakenteiden ja jälkien perusteella. Näitä maassa säilyneitä muinaisjäännöksiä ovat esimerkiksi asuinpaikat, muinaislinnat, sekä kalmistot eli hautausmaat. Arkeologien löydettäväksi on jäänyt merkkejä myös elinkeinoista: ansakuopat kertovat metsästyksestä, kalapadot ja muut pyydykset kalastuksesta, muinaispellot maataloudesta, tuontitavarat puolestaan kaupankäynnistä pitkienkin matkojen päähän.

Kristiinankaupungin esihistoria

Vanhimmat löydöt Kristiinankaupungin ympäristöstä on tehty Susiluolasta, ja ne on ajoitettu keskipaleoliittiseen kivikauteen, noin 100 000 vuotta vanhoiksi. Jääkausi aikaansai katkoksen kivikautiseen asutukseen suuressa osassa Pohjois-Eurooppaa, myös Suomessa. Jäämassa aiheutti maankuoreen painauman, jonka seurauksena Suomen läntisimmät ja lounaisimmat osat olivat jääkauden jälkeen pääsääntöisesti merenpinnan alapuolella ja rantaviiva kulki nykyistä idempänä. Jääkauden jälkeen maankuori on kohonnut kohti alkuperäistä muotoaan. Tämä maankohoaminen jatkuu tänäkin päivänä Pohjanmaalla, vajaan senttimetrin vuosivauhtia.

Kristiinankaupungin alueen vanhin kivikautinen asuinpaikka jääkauden jälkeiseltä ajalta sijaitsee Äijöönkankaalla ja on ajoitettu noin 7 000 vuotta vanhaksi. Tämän jälkeisellä kivikaudella, 5 000–3 500 vuotta sitten, seudun asutus keskittyi kahdelle alueelle: Merijärven eli Storsjön alueelle sekä Dagsmarkin seudulle, nykyisen Lapväärtinjoen muodostaman pitkän merenlahden rannoille. Rantasidonnaisuus oli tyypillistä kivikaudella, eli asutus keskittyi rantojen tuntumaan.

Nykymaisemaa Lapväärtinjoella.
 

Metallikautisia, eli pronssi- tai rautakauteen ajoitettuja asuinpaikkoja ei Kristiinankaupungista tunneta ja tuon ajan esineistöäkin on löytynyt vain vähän: Pronssikaudelta on löytynyt pieni solki, rautakaudelta tunnetaan jonkin verran keramiikkaa. Pronssikauteen ajoitettuja kiviröykkiöhautoja tunnetaan kuitenkin runsaasti, samoin kuin rautakauteen ajoitettuja hautoja. Syynä metallikautisten löytöjen ja asuinpaikkojen vähäisyyteen on todennäköisesti tutkimuksen puute, sillä röykkiöitä on tutkittu vain vähän, eikä niiden lähistöllä sijainneita asuinpaikkoja ole järjestelmällisesti etsitty.